Ajankohtaista
Jäsenmaksujen korotuksista
7
Joulu
2023

Seurojen jäsenille tiedoksi syy jäsenmaksujen korotuksista. SVK on nostanut omaa jäsenmaksuaan ensi vuodelle 4 euron verran ja piirikin joutui nostamaan jäsenmaksuaan euron verran. Valitettavasti kaikki kallistuu, joten seurojenkin on toimittava sen mukaan. (SVK on nostanut jäsenmaksuaan edellisen kerran n. 10 vuotta sitten).

Partioaitan ympäristöbonuksen äänestys
7
Joulu
2023

SVK:n jäsenseuroille: 

Äänestä Fisuun-toiminta Partioaitan Ympäristöbonuksen saajaksi! 

Nyt sinulla on mahdollisuus antaa äänesi ja auttaa nuoria kalastusharrastuksen pariin, sillä Suomen Vapaa-ajankalastajien Fisuun-toiminta (nuorisotoiminta) on valittu mukaan Partioaitan 365-klubin Ympäristöbonuskohteiden äänestysvaiheeseen.

Ympäristöbonuksen avulla voisimme auttaa lapsia ja nuoria pääsemään entistä laajemmin kalastusharrastuksen pariin, sillä sen avulla voisimme hankkia heille kalastusvälineitä sekä edistää toimenpiteitä, joilla saamme mukaan lisää lasten ja nuorten kalastustapahtumien järjestäjiä ja toiminnalle tärkeitä aikuisia – ihan niitä konkreettisia vavan varressa -opastajia!

Äänestyskohteista viisi eniten ääniä saanutta valitaan Ympäristöbonuksen saajiksi.

Äänestysaikaa on vielä tämä viikko joten kannustamme kaikkia jäseniämme äänestämään ja jakamaan tietoa äänestyksestä eteenpäin. Äänestysaika päättyy 10.12.2023.

Ketkä voivat äänestää: kaikki Partioaitan 365-klubin jäsenet. Jäsenyys ja liittyminen ovat ilmaisia ja onnistuvat äänestyssivun kautta.

Äänestykseen: https://www.partioaitta.fi/365-klubi/ymparistobonus/aanestys/ 

Äänestyksen tulokset julkaistaan tammikuussa 2024.


PM-laituripilkki la 16.9.2023 Rapasaari
11
Syys
2023
PM-onki Saimaan kanava 4.6.2023
8
Touko
2023

Kisa käytiin viileähkössä kesäsäässä, mukana 30 kisailijaa, tulokset

SVK:n tiedote jäsenmaksuista
27
Huhti
2023

SVK:n tiedote v. 2024 jäsenmaksuehdotuksista, avaa tästä

SVK:n Piiripäivien satoa Tampereelta
27
Huhti
2023

SVK:n piiripäivät järjestettiin 22.-23.4.2023 Tampereella Varalan Urheiluopistolla. Piiripäivillä esiteltiin useita alustuksia SVK:n ja piirien toiminnan kehittämiseksi. Yksi suurimmista ongelmista, SVK ei ole ainoa järjestö jossa ongelma esiintyy, on jäsenistön ikääntyminen ja jäsenmäärien pienentyminen. Se tulee jatkossa aiheuttamaan jäsenmaksujen nousua, SVK:n, piirien ja seurojen toimesta. Tällä hetkellä jäsenistön keski-ikäinen syntymävuosi on 1960, eli n. puolet jäsenistä on eläkeikäisiä ja sitä kautta luonnollinen poistuma on iso ikäjakauman johdosta.

 

Erilaisia ratkaisuja mietittiin ja esitettiin nuoriso- ja aikuistoiminnan kehittämiseksi. Erilaisia tapahtumia, teemoja ja tilaisuuksia on pyrittävä järjestämään sekä nykyisille että uusille jäsenille. Menneinä vuosina tapahtumat ovat pääosin keskittyneet kilpailutoimintaan ja sitäkin puolta on tulevaisuudessa kehitettävä. Nyt on jo järjestettykin paikkavapaita kilpailuja SVK:n ja joidenkin seurojen toimesta.

 

SVK ja piirit pyrkivät järjestämään erilaisia kalastukseen ja järjestötoimintaan liittyviä koulutuksia joihin kaikilla on osallistumisoikeus. Iso osa koulutuksista järjestetään Internetin kautta etäkoulutuksina, jolloin matkakustannukset minimoidaan. Koulutuksista ja ilmoittautumisista lisätietoja SVK:n kotisivuilla https://www.vapaa-ajankalastaja.fi  

 

SVK:n jäsenrekisteri uudistetaan (se on jo pilottikäytössä) ja se tarkoittaa seuranne osalta, että joudutte keräämään jäsenistöltä sähköpostiosoitteet ja puhelinnumerot. Tulevaisuudessa näiden tietojen avulla jäsen voi kirjautua itsenäisesti jäsenrekisteriin ja päivittää muuttuneet tietonsa, esim. osoitetietojen muuttuessa. Piirin seurojen osalta jäsenrekisteri on tarkoitus ottaa käyttöön kesän aikana. Jatkossa jäsenmaksutkin tulevat olemaan sähköisiä joko verkkopankkien suoraveloituksia tai sähköpostilaskuja postituskustannusten säästämiseksi.

 

Piiripäiviä tultaneen jatkossakin järjestämään ja piirin toimihenkilöt toivovatkin saavansa palautetta seurojen ja piirien toiminnan kehittämiseksi mahdollisimman paljon. Tapahtuma oli erittäin positiivisessa hengessä järjestetty.

 

Terveisin Piirin Puheenjohtaja ja Sihteeri

PM-pilkki 26.2.2023 Likosenlahti
26
Helmi
2023

Isot kiitokset JKV:lle hienosti järjestetyitä PM-pilkeistä, tulokset

Syyskokous
28
Loka
2022

Etelä-Karjalan Vapaa-ajan Kalastajapiirin sääntömääräinen syyskokous pidettiin Imatran Kalastuspuistossa ma 21.11.2022 klo 18.00. Käsiteltiin sääntömääräiset syyskokousasiat. Uutena hallituksen varajäseneksi nousi Lasse Piira (LUK).

 

Piirin hallitus kokoontuu seuraavan kerran 23.1.2023 klo 18 kalastuspuistossa.

PM-laituripilkki 2022
23
Elo
2022

PM-laituripilkki pidettiin lauantaina 1.10.2022 klo 10-14 Likosenlahdessa, tulokset

PM-onki 2022
16
Touko
2022

Tällä kertaa kaikki saivat kaloja vaikka tuulinen sää varmasti vaikutti tämänkin päivän kisaan kuten 4 vuotta sitten samassa paikkaa.

 

Tulokset